Selkokieli 2. tehtävä

Seuraava selkokielen tehtävä oli kirjoittaa essee selkokielestä ja sen käytöstä ammattialallani. Tämä tehtävä tehtiin Xamkin lyhyen tehtävän mallin mukaan. 



 Elsa Partanen                                                      Selkokieli / Blogiportolio

Jalkaterapeutti

JTSA21SM                                                                            18.11.2021

 

 

Viestintätaidot

Hannele Ylönen

 

 

Selkokieli ja sen merkitys

 

 

Tässä tehtävässä tutkin selkokieltä ja sen käyttötarkoituksia. Käytän lähteenäni Hannu Virtasen 2015 vuonna toimittamaa artikkelikokoelmaa, johon on kerätty muutamien henkilöiden kirjotuksia selkokielestä. Hannu Virtasen mukaan jopa 10% Suomen väestöstä tarvitsisi selkokieltä ymmärtääkseen asiat oikein ja hyvin. Suomi, tai mikä tahansa muu kieli, voidaan ilmaista eri tavoin – yleiskieli, ammattisanasto ja selkokieli.

 

 

Yleiskieli eli kielimuoto, jota käytetään yleisimmin esimerkiksi sanomalehdissä, oppikirjoissa tai talk show-ohjelmissa on kaikista suosituin ja eniten kuultu muoto. Siinä käytetään paljon lyhenteitä, ja sanoja muunnellaan helpommin ja nopeammin lausuttaviin muotoihin. Yleiskielessä on myös paljon erilaisia taivutusmuotoja, jotka voivat kuulostaa joidenkin korvaan vieraalta.

Ammattisanastoa puolestaan käyttää jonkun ammatin tai muun asian hallitsijat, esimerkiksi lääkärit. Ammattisanastossa korostuvat monelle ei-ammattilaiselle vieraat termit ja esimerkiksi yksinkertainen asia pystytään selittämään ammattikielellä hankalan kuuloisesti.

 

Esimerkiksi ihmisen, joka ei ymmärrä kovin hyvin suomen kieltä voi olla hankala ymmärtää yleiskieltä sekä ammattisanastoa puhuvia.

 

Selkokielellä tarkoitetaan hyvin helposti ja yksinkertaisesti kirjoitettua, puhuttua tai luettua tekstiä. Esimerkiksi taivutusmuodot on laitettu yksinkertaisimpaan muotoon tai jätetty kokonaan pois ja asia on selitetty selkeämmin käyttäen eri keinoja. Ari Sainio kertoo Hannu Virtasen toimittamassa artikkelikokoelmassa, että selkokielen ei ole tarkoitus korvata yleiskieltä, vaan tukea niitä ihmisiä, kenellä on selkeän yleiskielen kanssa vaikeuksia. Selkokielen tarkoituksena on siis antaa informaatiota selkeämmin ja niin, että mahdollisimman moni ymmärtää sen. Se on suunnattu ihmisille, kenellä on vaikeuksia ymmärtää ylipäätään puhuttua kieltä tai yleiskieltä.

 

 

 

Selkokielellä saadaan asioita helpommin selitettyä ja esimerkiksi ohjeiden laatiminen sekä toteuttaminen helpottuu molemmin puolin. Esimerkiksi virkkeiden pitäminen lyhyenä ja yksinkertaisena sekä sisällön rajaaminen ovat tärkeitä asioita, kun puhutaan selkokielestä.  Myös puhenopeuden ja paussien pitäminen pitää muistaa, jotta selkokielen ulosanti on onnistunutta. Selkeys sekä tekstissä että puhuttaessa on hyvin tärkeää. Selkokielen käytön tärkeys korostuu etenkin terveydenhuollon parissa työskentelevien ihmisten kanssa, sillä asiakkaana voi olla hyvin erilaisia ihmisiä, joista osa on esimerkiksi vaikeasti kehitysvammaisia tai ulkomaalaisia, jotka eivät hallitse vielä suomen kieltä. Esimerkiksi alallani, jalkaterapiassa, laaditaan usein ohjeita esimerkiksi kuntoutuksen tueksi, niin siinä voi hyvin helposti selittää nilkkojen taivutukset selkokielellä ja näin varmistaa, että asiakas osaa tehdä pyydetyn asian myös kotona ilman valvovaa silmää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lähteet

 

 

Virtanen, H. 2015., Selkeää ja saavutettavaa viestintää. Artikkelikokoelma. Helsinki. Saatavissa: https://selkokeskus.fi/wordpress/wp-content/uploads/2015/10/selkeaa_ja_saavutettavaa_viestintaa_verkko_kansi.pdf  [viitattu 20.11.2021]

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pohdiskeleva teksti

Päätöksenteko 2. tehtävä